Arvostetut Arvostelijat

28.03.2010 - 13:25 / norpatti.


P.s. Useammat arvostelut joita oon lukenut, on olleet tosi hyvin kirjoitettuja. En mä vaan osaisi. Ei sillä, että haluaisinkaan.

Kategoria: häröilyt, sarjakuvat.
Tagit: ,



34 vastausta - “Arvostetut Arvostelijat”

  1. Min Kirjoittaa:

    Joku on viisaasti sanonut että “jos et osaa mitään, ala opettajaksi, jos et osaa opettaa, ala kriitikoksi” -tai jotain sinne päin. ^_^

  2. Wizzu Kirjoittaa:

    Kuvataiteen kritiikki on mulle aika mystinen maailma, mutta minusta ainakin levy- ja kirjakriitikoiden tehtävä on kertoa mahdollisille tuotteen ostajille, millainen se (levy/kirja) on. Kai tää pätee leffoihinkin. Hyvä kriitikko osaa tehdä eron kuvailun ja arvostelun välillä, vaikkapa että “tällä levyllä musatyyli on kantria” ja sitten erikseen (eri tekstin kappaleessa ihan) että “sovitukset on särmäkkäitä, mutta biisien sanoissa olisi vielä hiomisen varaa”. Kun kaikkea ei voi omakohtaisesti kokea, niin kriitikoiden tehtävä on antaa jotain kuvaa niistä vaihtoehdoista, että voi valita mieleisiään teoksia. Kyllä mua harmittaisi, jos ostaisin rock-levyn ja siellä olisikin jotain räppiä…

    Se miten tämä pätee sarjakuviin.. Noh, en tiedä. Sarjakuvista aika hyvin saa itse jo hyvin selville sen millainen se on etukäteen vaikka vaan kaupassa selailemalla, tai kansikuvassa. Ja kuvataidekriitikot on jo ihan kummallinen asia tällä tavoin ajateltuna.

    Eli sikäli kun kriitikoilla on kohderyhmä, niin se ei ole ne tekijät, vaan (potentiaaliset) ostajat. Sillä tavoin ei siis ole kovin ihme, jos ne jutut ei välttämättä ole kovin rakentavia taiteilijan kannalta. Hyvä kriitikko onnistuu kuvailussa hyvin, ja osaa verrata tuotteita muihin, ja ne on kyllä asoita mitkä vaatii ammattitaitoa. Sikäli uskon että kriitikoilla on ihan paikkansa.

    Voi olla että kriitikoilla olisi sitten joku muukin tehtävä kuin tämä mun näkemys, mut mikä se sitten olisi..? Ehkä joku muu osaa kertoa.

  3. täh Kirjoittaa:

    Eli oot siis loukkaantunu siitä, että joku arvostelee sun töitä turhan rankasti “sulle erikseen ilmoittamatta” ja alat sitten arvostella kriitikon työtä.

    Mielipiteet on vaan mielipiteitä, mutta esim. lehtiin työkseen kirjoittelevilla kriitikoilla on usein sellaista kokemusta, jota ns. maallikoilla ei ole, ja sellaisia näkökulmia, joita itse ei välttämättä tulisi ajatelleeksi käsitellä.

    Toisaalta kriitikot ovat yleensä ihan tavallisia toimittajia. Kriitikko saattaa kirjoittaa huonosti tai ilmaista asiansa tökerösti, mutta se on sitten yksittäisen kirjoittajan oma ongelma.

  4. hdcanis Kirjoittaa:

    Kriitikon mielipiteet ovat painokelpoisempia silloin kun kriitikko on sujuva kirjoittaja ja mielellään myös tuntee käsiteltävää aihetta laajemmin.
    Hyvä kriitikko osaa myös kirjoittaa ne arvostelut sillä tavalla että se mielipide on vain osa sitä arvostelua ja että siitä työstä saa jonkinlaisen käsityksen riippumatta siitä pitikö kriitikko työstä vai ei.

    Ne “***, ihan kiva” kritiikit eivät ole hyvää kritiikkiä, ne ovat sellaisia mitä näkee jatkuvasti netissä ja jotka ovat aika turhia (juuri luin Kvaakissa yhtä ketjua yhdestä mangasarjasta jossa vilisi noita “tää on musta kaikkein paras sarja ja mun suosikkihahmo on #####” kommentteja vierailta tai ihmisiltä jotka olivat kirjoittaneet yhteensä viisi viestiä…kiitos, tämä valaisikin paljon). Toki netissä löytyy hyviäkin kriitikoita jotka osaavat kommentoida hyvin…

    Jos Norpatti julistaa jonkin leffan olevan “järkyttävää paskaa” niin pystyisinkö tällä perusteella päättelemään kannattaako minun katsoa kyseinen lefffa? Ehkä, jos satun tietämään mitä mieltä Norpatti on yleensä leffoista, millaisista pitää ja millaisista ei (tai jos haluan jostain syystä mielistellä Norpattia). Jos en sitä tiedä, ei tuosta saa oikein mitään irti…

    Ja maailmassa on kuitenkin valtava määrä leffoja, sarjiksia, kirjoja, levyjä ja vähemmän sitä aikaa ja rahaa, joten kritiikkejä tulee luettua ja niidne avulla ajoittain löydettyäkin kiinnostavia juttuja. Jos ne siis ovat joko hyvin esitettyjä tai sellaisen henkilön jonka makua arvostan esittämiä. Eikä niihinkään kannata aina luottaa…

  5. Nassu Kirjoittaa:

    Hyvä kriitikko ei myöskään esittele vain omaa mielipidettään, vaan kertoo teoksesta, analysoi ja erittelee. Tietysti jotkut 7 päivää lehden “leffa-arviot” on vähän eri sarjaa kuin vaikkapa jonkun oikean kulttuurilehden kritiikki. Kritiikki kuuluu taiteeseen ja taidekeskusteluun, eikä sen ole tarkoitus olla vain mielipide.

  6. norpatti Kirjoittaa:

    En oo LOUKKAANTUNUT, mutta mielellään kyllä kuulisin miten sarjakuviani arvostellaan/mainostetaan missäkin. Tottakai! Eikö kuka tahansa tekijä? Enkä arvostele kriitikon työtä, kuten sanoin, kirjoitukset ovat usein erittäin hyvin kirjoitettuja. Mua kiinnostaa nimenomaan se, miten TULLAAN kriitikoksi? Mikä tekee hänestä sellaisen henkilön, jonka mielipiteen voi painaa laajalevikkiseen sanomalehteen ja ihmiset jättävät sen perusteella mahdollisesti leffan katsomatta/kirjan ostamatta jne. Mitä on tehtävä ansaitakseen asemansa tällaisena henkilönä? Henkilönä, jonka tehtävänä on lukea/katsoa jne Sillä Silmällä/korvalla kaiken eteensä kannettavan. Riittääkö, että osaa kirjoittaa hyvin ja että on tarpeeksi pokkaa? Mitä muuta tarvitaan? Onko kriitikko oikea ammatti? Tekeekö joku työkseen pelkästään arvosteluja? Jos lukisin tolkuttomasti sarjakuvia ja osaisin kirjoittaa hienosti ja hankkisin koulutusta alaan, voisiko minustakin tulla kriitikko? Entä voinko olla sarjakuvakriitikko jos en lue muutakuin ne kaikkein menestyneimmät julkaisut?

    Pienemmistä lehdistä arvosteluja lukee mielellään. Esimerkiksi scifilehti Tähtivaeltajassa julkaistut Toni Jerrmanin arvostelut ovat suurta hupia ja menen useasti katsomaan jonkun elokuvan juuri siksi, että Toni julistaa sen olevan “kauheinta kuraa ikinä!”, ihan vain nähdäkseni olenko samaa mieltä vai onko kyseessä peräti Kaikkien Aikojen Paras elokuva! Tosin, sarjis ja scifipiirit ovat pienet, joten näistä jutuista on mahdollista päästä usein keskustelemaan/tappelemaan arvostelijan itsensäkin kanssa. En usko, että Toni kirjoittaisi samanlaisia arvosteluita Hesariin. Vai kirjoittaisikohan? Saishan siitä tietysti rahaa ainakin enemmän ja jatkaisin varmaan niiden lukemista sieltäkin… Sarjainfonkin arvosteluita seuraan. Näissä puhutaan asioista, jotka joka tapauksessa kiinnostavat ja todennäköisesti ostan tuotoksen, vaikka joku (todennäköisesti tuttuni) siitä ei niin paljon pitäisikään.

    Mitä tulee täällä julkaisemiini “arvosteluihin”, ne ovat nimenomaan täällä MINUN BLOGISSANI julkaistua kamaa, ei todellakaan tarkoitettu julkaistavaksi missään muualla. Ehdottomasti kenenkään ei pidä jättämättä katsomatta/lukematta/kuuntelematta jne mitään sen takia, että MINÄ olen jostain jotakin mieltä!! Jos joku on kanssani eri mieltä, niin kertokoot sen! Kyllä mäkin reagoisin salamana, jos joku haukkuisi Jurassic Parkin jossain paskaksi. Blogisarjakuva ilman kommentteja on surullinen näky. Tämä on nimenomaan mun henk koht mielipiteenilmaisu-kanava. En mä osaisi kirjoittaa arvostelua ilman ettei se olisi mun henk koht mielipide.

    Mutta mikä on se raja, että jonkun mielipide on arvokkaampi kuin muiden? Vai eikö arvosteluita saa lukea kirjoittajan MIELIPITEENÄ koska hän on vain arvostelija joka joutuu leipänsä ansaitakseen arvostelemaan? Miksei sitten kirjoita anonyymisti? Eikö arvosteluista saa loukkaantua? Vaikka se ei olisikaan OMAN julkaisun arvostelu, vaan jotenkin muuten itselle tärkeä teos.

    Mutta vielä lehtikritiikeistä: tuttavapiirissäni on ihmisiä, jotka jättävät jonkun elokuvan katsomatta, koska se “arvosteltiin x-sanomissa huonoksi, sai vain kaksi tähteä”, mikä on suuri vääryys! Mua huolestuttaa, että on todella paljon niitä, jotka näin sokeasti vain luottavat herra tai rouva Kriitikon sanaan vaikka voi menettää tällä tavoin elämänsä elokuva/kirja/sarjakuva/musiikkielämyksen!

    Äh. HEI HALOO jos joku kritiikkejä työkseen kirjoittava lukee tämän, niin voisiko ystävällisesti kommentoida ja kertoa kaiken työstään?? Ehkä mäkin oppisin ymmärtämään. Teettekö sitä rahasta vai muun työn ohessa? Tunnetteko koskaan häpeää? Muuttuuko mielipiteenne jälkeenpäin?

  7. Rami Rautkorpi Kirjoittaa:

    Sinua ei dissata, jos kritisoit kriitikkoja. Minin ensimmäisessä kommentissa esille tuoma klisee on hyvä osoitus tästä. Kriitikkoja halveksitaan yleisesti, ja vedotaan juuri tähän “miksi kenenkään mielipide olisi parempi kuin jonkun toisen” -latteuteen.

    Mutta sinua dissataan kyllä, jos kritisoit itseesi kohdistuvaa kritiikkiä. Riippumatta siitä, oletko oikeassa vai väärässä. Et voi välttyä siltä, että henkilökohtaisten motiiviesi sekoittuminen vaikuttaa siihen, miten sinua tulkitaan. Jos keskityt oleelliseen ja pidät sävyn asiallisena — kuten olen nähnyt sinun tekevän — se voi olla sen arvoista.

    Mutta parempi vaihtoehto on kritisoida muihin kohdistuvaa kritiikkiä, niin että henkilökohtaiset motiivisi eivät muodostu ongelmaksi. Sillä yksi kritiikin tärkeistä tehtävistä on ruokkia dialogia, joka valaisee kritisoituja teoksia ja kehittää kaikkia siihen osallistuvia. Ja se, että sitä dialogia käydään yleensä kirjallisesti, hidastempoisesti ja julkisesti eikä oluttuoppien ääressä pienessä pöydässä, ei tee siitä vähempiarvoista. Päinvastoin, rohkenen väittää.

  8. norpatti Kirjoittaa:

    Lehtikirjoituksia ei pääse kommentoimaan, ellei käytä nettiä tai tunne kirjoittajaa tai jaksa kirjoittaa mielipideosastolle. Niihin uskotaan. Minä uskon keskusteluun. Nettikritiikki sen sijaan huutaa kommentoimaan. Ja kyllä tekijällä on oikeus puolustautua kritiikkiä kohtaan jos havaitsee siinä epäkohtia. Jos jollakin on oikeus haukkua, on toisella oikeus myös puolustautua. Mikä siinä on niin dissattavaa?

  9. norpatti Kirjoittaa:

    En mä sano, että esim. mun teoksia (itseä on helppo käyttää esimerkkinä, koska en halua tuoda nyt toisten nimiä esille) pitäisi lukea jotenkin tietyllä tavalla. Jokaisella on ilman muuta oikeus muodostaa niistä mielipide ja kirjoittaa se nettiin. VAIKKA kvaakkiin, jonka lukemisen ( ja siellä puolustautumisen) lopetin, kun ei vaan jaksa tuhlata enää energiaa moiseen. Mutta jos joku pitkän uran Arvostelijana tehnyt henkilö arvostelee ESIMERKIKSI mun kirjan jossain laajalevikkisessä julkaisussa huonoksi, niin kyllä se varmasti vaikuttaa ihmisiiin ja varmasti se on tarkoituskin. Mä peräänkuulutan kriitikkojen vastuuta vai onko sellaista olemassakaan?

    MULLA EI OLE HÄTÄÄ! Mun kirjoja saa arvostella mielin määrin ja jättäkää ostamatta vaan sitten niiden arvosteluiden perusteella, jos niin parhaaksi koette. TÄLLÄ KERTAA omat kirjani eivät nyt olleet tässä se pointti!

    Se, mikä mua nyt enemmänkin tässä vaivaa on se, että omistan kirjoja ja elokuvia, joista tykkään TODELLA paljon ja jotka on haukuttu X-Sanomissa huonoiksi ja joudun tuntemaan jotain epämääräistä HÄPEÄÄ sen vuoksi.

  10. merlin Kirjoittaa:

    ei taida kaikki kommentoijat lukea merkintöjä kokonaan, kun merkinnässä ihan selvästi sanotaan, ettei norpatti itse ole loukkaantunut mistään kritiikeistä ja sit joku tulee heti nalkuttamaan ‘SIIS OOKSÄ LOUKKAANTUNUT KU SUA DISSATAAN’

    tää on sellanen aihe, josta on tosi erilaisia mielipiteitä. Arvostelut ei ainakaan minua juuri hetkauta, koska pidän elokuvista/musiikista, jotka on haukuttu paskaksi.

  11. hdcanis Kirjoittaa:

    Kai noita ammattikriitikoita on Suomessakin, joskin tekevät vissiin kai myös yleisiä artikkeleita, kirjoja ja muita. Tai osa on itse taiteilijoita, joskin se ei tunnu olevan mitenkään edesauttava tekijä, usein varmaan päinvastoin kun pitäisi päästä yli siitä omasta jutusta…

    Kriitikoksi valtamedioihin pääsee kai samalla tavalla kuin tekemään vaikka urheilusivuja tai ulkomaanpolitiikkaa, kai se on niille ihan vaan journalistiduuni. En tarkemmin tiedä. Sama juttu sitten pienempien medioiden kanssa, vaikka free lance -osuus lienee huomattavasti suurempi Tähtivaeltajassa ja Sarjainfossa…

    Toni on kai jotain kirjoittanutkin Hesariin? En ole varma, mutta valitun tyylin kyllä pitäisi olla eri, kun lehden yleisilme ja lukijakunta on hiukka eri kuin Tähtivaeltajalla. Mutta Toni on muutenkin sellainen arvostelija että niihin tähtiluokituksiin kannattaa suhtautua varauksella ja lukea se teksti että kykenee hahmottamaan mikä on upeata tai paskaa…ja aika hyvin niistä pystyykin.

    Olen itsekin sen verran omaa makuani hahmottanut että tiedän ominaisuuksia jotka toimivat minuun ja ominaisuuksia joihin suhtaudun huonosti, ja jos kritiikistä voi näitä bongata ei sillä ole niin kauheasti väliä montako tähteä joku on saanut. Ne kehut tai haukut voivat keskittyä täysin sellaisiin ominaisuuksiin jotka minusta ovat toissijaisia tai kriitikon suhtautuminen ominaisuuteen voi olla hyvinkin erilainen kuin minun (leffaesimerkkinä, minua viehättää korostettu dramaattisuus ja tietynlainen epätodellisuus, jota jotkut toiset inhoavat sydämensä pohjasta…)

    Surullista on jos löytyy ihmisiä jotka tekevät päätöksiä sillä perusteella mitä joku yksi lehti laittaa arvosteluunsa. Kyseessä taitaa yleensä olla ihmiset jotka eivät juurikaan seuraa kyseistä kulttuurialaa eivätkä ole siis törmänneet moninaisiin mielipiteisiin tai toisaalta muodostaneet kauhean hyvin sitä omaa makua.

  12. Laura Kirjoittaa:

    Joskus niistä kritiikeistä just oppii kattoon asioita eri tavalla. Mutta se on ärsyttävää, jos lukee arvostelun, kun ei ole vielä kyseistä esim leffaa nähnyt, ja sitten se arvostelu leimaa omia mielipiteitä. Ei pysty eritteleen onko tämä nyt vain mun mielipide vai johtuuko tää siitä arvostelusta, että tällanen pälkähti päähän.

  13. Rami Rautkorpi Kirjoittaa:

    “Lehtikirjoituksia ei pääse kommentoimaan, ellei […] jaksa kirjoittaa mielipideosastolle.”

    Jätän tuon roikkumaan tuohon itsekseen.

    Kriitikon mielipide on arvokkaampi kuin muiden, koska hän on onnistunut saamaan jonkun maksamaan hänelle rahaa siitä. Tai ehkä vain uhraamaan arvokasta paperia sen julkaisemiseen. Sen arvoinen hänen mielipiteensä on sille, joka sen julkaisee.

    Kaikki muut antavat hänen mielipiteelleen sen arvon, jonka se heidän mielestään ansaitsee.

    Kuten esimerkiksi ne sinun ne sinun typerät tuttavasi, jotka jättävät elokuvan katsomatta vain sen takia, että se on saanut huonon arvostelun sellaiselta kriitikolta, jonka mielipide ei millään tavalla ennusta sitä, kuinka paljon he itse elokuvasta pitäisivät. Tai ehkä he eivätkään ole typeriä, vaan he tietävät kokemuksesta, että he voivat luottaa kyseisen kriitikon arvostelukykyyn. Mutta yksi asia, mitä he eivät varmasti voi tehdä, on katsoa jokaikistä elokuvaa, joka tässä maailmassa tehdään. Vastuu kriitikon sanan uskomisesta on kuitenkin aina lukijalla.

    Mitä tulee oikeuteen loukkaantua ja puolustautua, niin tässä vapaassa maassahan meillä on oikeus tehdä kaikenlaista, mistä on viime kädessä vain haittaa itsellemme. Suosittelen edelleen, että taiteilijat eivät yrittäisi puolustautua itseensä tai ystäviinsä kohdistuvaa kritiikkiä vastaan. Jos teoksella on mitään arvoa, joku puolustaa kyllä sitä puolestasi. Ja myöskin tämän suosituksen noudattamisesta vastuu on lukijalla.

    Myöskin omien lempiteosten kritisoinnin aiheuttavaa loukkaantumista ja häpeää suosittelisin vain sietämään. Sanon tämän ihmisenä, joka rakastaa Matrixin jatko-osia. Kenelläkään ei ole velvollisuutta vaieta siitä, mitä pitää totuutena vain sen takia, että joku saattaa loukkaantua siitä. Sananvapautta käyttävän vastuu on vain siinä, että on valmis kuulemaan olevansa väärässä — jos joku vain jaksaa sen kertoa.

  14. norpatti Kirjoittaa:

    Laura, joo, tulee sellanen fiilis et juttu on jo pilattu. Mä kyl panttasinkin tota mun Liisajuttuu vähä sillä, etten pilaisi sitä keltään ja jätin tahallani kertomatta MIKSI petyin. En sano, että koko leffa oli huono, mutta pettymys se silti oli. Liisaleffan traileri oli houkuttelevinta ikinä, SIINÄ oli onnistuttu! Odotin sitä kieli pitkällä ja suljin silmät ja korvat arvosteluilta. Mutta joissain tapauksissa kritiikki voi tietysti houkutellakin ostamaan/lukemaan/jne tuotoksen. Jos tuntuu, ettei halua pistää rahaa hommaan, niin ainahan voi hakea netist…eikun lainata kirjastosta ja ostaa sitten myöhemmin jos haluaa tukea meiningiä.

  15. norpatti Kirjoittaa:

    Rami: Mä oon vitun kyllästynyt sietämään kaikenlaista. Puolustaudun ja puolustan ystäviäni, VAIKKA se ei liittyisikään johonkin tiettyyn teokseen tai sen “arvoon”. Jos joku pitää tällaista todella epäkorrektina, naivina jne niin pitäkööt. En koe, että se on ainakaan VÄÄRIN. En sano, että kaikkien mun kavereiden pitää ostaa mun sarjakuvia, mutta jos joku sanoo pahasti, arvostan suuresti ystävieni puolustusta, vaikka teokseni olisi heidän mielestään täyttä paskaa. En ODOTA sitä, mutta en varmasti pistä pahaksenikaan. Naurettavaa, että inhimillistä käytöstä ja rehellisyyttä katsotaan kieroon. Kylmä maa.

  16. grezen Kirjoittaa:

    Kulttuurikritiikki on kulttuurikeskustelua ja monipuolinen kulttuurikeskustelu (siis laajempi skene kuin pelkät sanomalehden X kulttuurisivut) on aina kiinnostavaa. Jos kritiikki on pelkkää teilausta tai pelkkää “ihan kivaa”, niin se on useimmiten aika kehnoa kritiikkia. Hyvään arvosteluun kuuluu myös ympäröivän todellisuuden huomioon ottaminen (esim. viittaukset muihin taideteoksiin tai historiallinen näkökulma) ja hyvin kirjoitettuja arvosteluita erilaisista taideteoksista (kirjoista, sarjakuvista, elokuvista) on nautinto lukea. Siksi olen tyytyväinen, että tässä maassa on vielä ammattimaisia, kulttuuri-, sanoma- ja aikakauslehtiin kirjoittavia kriitikoitakin jäljellä edes muutamia. Ja mielellään niille saa maksaa siitä rahaakin. Pahin mahdollinen skenaario on, että kulttuurituotteita arvostelisivat enää vain ihkuttavat nettimölisijät.

  17. grezen Kirjoittaa:

    Piti vielä sanoa, että eipä kukaan pelkillä kritiikkien kirjoittamisella itseään elätä. Kyllä kriitikot kirjoittavat ihan kaikkea muutakin… Kulttuurialan pätkätyöläisiä, kuten sarjakuvapiirtäjätkin.

  18. hdcanis Kirjoittaa:

    Juu, esimes Amazonin sivuilla luetuista “arvosteluista” ei juuri mitään saa irti, varsinkin kun firma luonnollisesti nostaa niitä ihkuttavia kommentteja esiin.

    Lehtiin on hieman hankala antaa palautetta, se on totta, ja sen suhteen onkin kiinnostava seurata netin vaikutusta kulttuurikeskusteluun…mutta oma työnsä on sitten löytää ne fiksut kommentoijat. Muuten olen kyllä sitä mieltä että kritiikin kohde voi kommentoida, jos annettu kritiikki perustuu huomattaville väärinymmärryksille, arvostusten ja painopisteiden kanssa pelatessa se harvemmin on kannattavaa koska mielipiteitä on maailma täynnä (ja arvelen jokaisen kriitikon törmänneen lukuisaan vastahyökkäykseen joka kielteisen kritiikin osuessa käyvät kimppuun, usein vielä kunnon ad hominem -argumentein).

    Hyvä kriitikkosuhde on hyvä hankkia, löytää ne kriitikot joilla on hyvä kirjoitustapa ja argumentaatio ja mahdollisesti jopa sellainen maku joka sopii yksiin oman kanssa. Itse tiedän muutamia joiden kommenteille annan heti suuren arvon koska kokemus on osoittanut niiden olevan osuvia.
    Ja joskus toki hyvä kritiikki on myös loistavaa luettavaa sellaisenaan, joskus nautittavampaa kuin se arvosteltava asia…kun on Tähtivaeltajan “Masters of the Universe”-leffan arvostelun lukenut niin leffaa ei tarvitse edes nähdä.

  19. grezen Kirjoittaa:

    Jos kielteiset kritiikit tuntuvat pahalta, niin ainahan voi lohduttautua sillä, että jälkipolvet vielä tulevat ymmärtämään Taiteilijan Nerouden ja ilkeämielinen kriitikko joutuu itse häpeään (esim. August Ahlqvistin legendaarinen murska-arvio Kiven Seitsemästä veljeksestä) ;)

  20. Reeta Karoliina Kirjoittaa:

    Mä olen kyllä jossain määrin samaa mieltä siitä, että taiteilijoiden ei pitäisi alkaa puolustelemaan omia töitään. Taideteos seisoo tai kaatuu omilla jaloillaan. En yhtään tiedä mihin kritiikkiin Norpatti täällä viittaa ja ketä on mollattu ja missä lehdessä (asun ulkomailla enkä yleensä lue suomalaisia x-sanomia täältä käsin), joten en tiedä onko tässä nyt kyse jostain erityisen törkeästä toiminnasta, mutta mieleen tulee esimerkiksi jokunen vuosi takaperin HS:n Lukupiirin keskustelu Anssi Kelan esikoisromaanista. Sinne keskustelun väliin Kela jäi änkkäämään, että onpas mun kirja hyvä, vaikka muuta väittäisitte. Siitä tuli sellainen olo, että voi Anssi-parka. Se kirja voi olla ihan millainen vaan, mutta ainakaan paremmaksi se ei sillä muutu, että tekijä alkaa kiukuttelemaan kritiikistä ja väitelemään siitä, että osaako hän itse kirjoittaa vai ei.

    Kyllä keskustella voi, mutta jollain tapaa koen, että tekijän pitää myös kestää kritiikkiä tai sitten sulkea siltä silmänsä ja korvansa. En usko, että montaakaan kertaa maailman historiassa on auttanut se, että tekijä jää riitelemään kriitikoidensa kanssa. Yleensä se vain alkaa ärsyttää niitä sivusta seuraajia.

    Ja kyllä kriitikoita tarvitaan. Ei kellään ole aikaa tutustua kaikkeen maailman taiteeseen, vaikka kuinka haluaisi. Mutta totta sekin on, että maailma on epäreilu eivätkä monetkaan hyvät taideteokset saa niille kuuluvaa huomiota. (Mutta loppujen lopuksi täällä maailmassa on aika moni muukin asia väärin ja epäreilua…)

  21. Rami Rautkorpi Kirjoittaa:

    Milla: On syytäkin arvostaa ystäviä, jotka puolustavat sinua kritiikiltä. Koska se on hyvin uhrautuvaista käytöstä. Ventovieraiden ihmisten kommenttien ottaminen henkilökohtaisesti on tarpeettoman kuluttavaa, puhumattakaan sitten ihmisistä jotka tunnet, mutta joista et satu erityisemmin pitämään. Minun ei tarvitse kertoa sinulle, että on oikein puolustaa itseäsi ja ystäviäsi. Tiedät sen jo. Mutta jos voit valita taistelusi, niin kannattaa tehdä, tai muuten et ole kohta vain vitun kyllästynyt, vaan myös vitun loppuunpalanut.

    (Kuka muuten siitä kantaa vastuun, että Tähtivaeltajan arvostelun takia ihmisiltä jää näkemättä Frank Langellan mahtavat monologit Masters of the Universessa? Kai tästä voi vedota Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen, tai jotain?)

  22. Timppa Kirjoittaa:

    Kriitikkojen kirjoitukset ovat kansalle tärkeitä, koska moni säästää rahaa kun ei osta paskaa peliä tai leffaa. Varsinkin viime aikoina on paljon huonoja leffoja / pelejä tullut, joten minusta on hyvä, että on lahjomattomia kriitikkoja, jotka kertovat asiat niin kuin ne ovat. Kaikkien teksteihin ei kuitenkaan voi luottaa.

    Alice in Wonderland on hyvä esimerkki siitä, että miten kriitikkojen mielipiteet menevät ristiin. Toiset ylistävät kovasti ja toiset kertovat sen totuuden. Minusta leffan juoni oli täysin hanurista, mutta muuten erittäin hienosti ja hyvin tehty.

    Kriitikkojen arvosteluja toki kannattaa tutkailla vähän kriittisesti, koska osalle heistä maksetaan tietyn tuotteen ylistämisestä tai potkujen pelossa ei uskalla kertoa totuutta (tapaus GameSpot missä vuosia vakkarihommissa oleva arvostelija potkittiin, koska mainostaja niin käski).

    En ole taidekriitikko, mutta tunnen pelit ja leffat kohtuullisen hyvin. Taiteesta osaan sanoa jotain, mutta harvemmin olen oikeassa muiden mielestä.

    Olen siis sitä mieltä, että kriitikoita tarvitaan. :)

  23. Timppa Kirjoittaa:

    Kriitikoksi tullaan erikoistumalla tiettyyn teemaan. Minulla on elokuvat ja leffat semmoinen mistä annan mielipiteitäni mieluusti. Ei siihen tarvita mitään erikoista koulutusta ellei teema semmoista erikseen vaadi (tosin koulutus kyllä auttaa usein). Pitää siis tietää alasta / teemasta sekä osata verrata teoksia toisiin samanlaisiin.

    Kriitikon pitää osata kirjoittaa hyvin, koska ketään ei kiinnosta lukea jotain plääplääplaaplaa-juttuja lehdestä tai netistä kerta toisensa jälkeen. Pitää olla oikeasti jotain asiaa.

    Itse en tee arvosteluja rahasta vaan omasta huvista ja muiden iloksi. Osaan kommentoida leffoja ja pelejä erittäin kriitisellä silmällä, mutta osaan tuoda niistä myös hyviä puolia esiin. Häpeää tunnen vain silloin kun typotan jonkun tärkeän asian tai jos ilmaisen itseäni väärin. En pidä itseäni vielä alan ammattilaisena, mutta hyvänä kokelaana kuitenkin. :)

    Ja norpatin huoli kaverien menetyksistä on sillä hoidettu, että hankkii toisen tai kolmannen kriitikon mielipiteen samasta asiasta. Jos monet kriitikot ovat sitä mieltä, että kyseinen tuotos on kuraa niin yleensä se sitä myöskin on.

    Ja omasta mielestäni norpatilla on hyviä juttuja vaikka taidepuoli ei aina olekkaan viimeisen päälle. Joskus sitä ihmettelee, että miten niin yksinkertaiset piirrokset ovat saaneet niin paljon huomiota, mutta norppis se osaa luoda hienon tarinan aina kuvilleen. Siksi kai minäkin täällä yhä uudestaan ja uudestaan pyörin. :)

    Ps. Jurassic Park on kyl ihan ok menoa hyvässä seurassa, mut jatko-osiin en koskisi enää pitkällä tikullakaan.

    Ps2. WOOHOO! Norpatin kanssa lähes samaa mieltä Liisasta. Hieno traileri ja monta hyvää arvostelua tuosta elokuvasta oli, mutta totuus olikin ihan muuta. Johnny Depp ja Helena Bonham Carter heittävät kyllä hienot roolit. <3

  24. joe Kirjoittaa:

    Heh, kriitikkojen jutut on tietysti lukijoita varten. Kun ei ite käy kattomassa vaikka kaikkia leffoja, niin on hyvä, että käy joku, joka sit suosittelee hyviä muille.

    Jako hyviin ja huonoihin on siis lukijoiden ajan säästämiseksi. Ennakkokarsintaa.

  25. Grezen Kirjoittaa:

    Timppa: “Kriitikoksi tullaan erikoistumalla tiettyyn teemaan.”

    Juuri näin. Ja mitä monipuolisemmin on perehtynyt lajiinsa, sitä kiinnostavampi yleensä on kriitikkona. Tästä tietysti ns. tavallisen tallaajan näkökulmasta on ehkä se vika, että kriitikko ei jaksa hehkuttaa enää keskinkertaisia tuotteita. Jos näkee monta sataa leffaa vuodessa niin niistä ehkä kourallinen on enää oikeasti päräyttäviä. Oon kyllä monta kertaa leffojen trailereita katsoessani kiitollinen siitä, etten ole elokuvakriitikko – eipä tarvitse katsoa tuotakaan kökköleffaa.

    Sarjakuva on astetta hankalampi tapaus, koska oikeasti sarjakuvasta tietäviä ja kirjoittavia ihmisiä on tässä maassa vain muutama (ja Millakin tunnet ne kaikki :). Fiksumpikin ihminen saattaa mennä pahasti metsään, jos lähtee kylmiltään arvostelemaan itselle vierasta taidelajia. Surullisena esimerkkinä Juha Itkosen sarjakuva-arvosteluaivopieru tuoreimmassa Imagessa.

  26. Vesa Kirjoittaa:

    Kuulun tähän ihmisryhmään, joka saa osan tuloistaan kirjoittamalla kritiikkiä.
    Kriitikoksi ei ole erityisiä vaatimuksia – lähinnä kyse on siitä, julkaiseeko joku kritiikkejäsi. Mutta itse kyllä kehtasin alkaa kirjoittaa kritiikkiä isompiin medioihin vasta kun takana oli 9 vuotta yleisen kirjallisuustieteen opintoja ja niiden päätteeksi gradu tieteis- ja fantasiakirjallisuudesta. Katson olevani pätevä arvioimaan näitä kirjallisuudenlajeja. Lisäksi olen kirjoittanut sarjakuvakritiikkiä, lähinnä vedoten laajaan lukeneisuuteen sarjakuvien suhteen. Tosin kirjallisuustieteen opinnot auttavat kyllä arvioimaan kaikenlaista kerrontaa, oli se sitten tekstiä tai kuvaa. Taiteeen tutkimuksen opinnot ovat mielestäni hyvä kriitikoksi pätevöittävä tekijä, mutta laaja asian harrastus, hyvä näkemys ja taito kirjoittaa riittävät myös. Ja niitä siis tarvitsevat myös ne, joilla on taiteen tutkimuksen opinnot tukenaan.

    Suomessa on käsittääkseni vain muutama ihminen, jotka saavat kaiken tai suurimman osan elantoaan kritiikkiä kirjoittamalla. Usein kritiikkiä kirjoittavat kulttuuritoimittajat, jotka tekevät muitakin juttuja lehteen. Freelance-kriitikot ovat toinen iso ryhmä, siihen kuulun itsekin.
    Pienemmissä lehdissä kritiikkiä saattavat – varsinkin nykyään – kirjoittaa ihan tavalliset rivitoimittajat. Ikävä kyllä lehdissä ei aina pidetä tarpeellisena että kriitikolla olisi ammattitaitoa. Kritiikkejä saatetaan pitää sivuntäytteenä jota toimittajat voivat lapioida siinä missä tiedotteiden perusteella tehtyjä pikku-uutisia.

    Kriitikolla on vastuunsa. Minusta olennaista vastuussa on kyky perustella käsityksensä, etenkin silloin kun haukkuu teosta. Tällöin sekä tekijä että kritiikin lukija saavat tietää, mikä mätti. Lukijan on silloin myös helpompi tietää, pitäisikö itse teoksesta vaikka kriitikko on eri mieltä.
    Kriitikon vastuu on mielestäni etenkin lukijoita – siis taiteen kuluttajia kohtaan. Itse miellän homman jonkinlaiseksi kuluttajavalistukseksi.

    Suomen kokoisessa maassa ongelmana on se, että piirit ovat pienet. Periaatteessa kriitikko ei esimerkiksi koskaan saa arvostella kaverinsa tai edes henkilökohtaisesti hyvin tuntemansa tekijän töitä. Mutta minkäs teet tässä maassa, jossa ei voi edes päätään kääntää läikyttämättä jonkun kirjailijan tai sarjakuvataiteilijan tuoppia.
    Kriitikko on Suomessa liian läheisessä suhteissa myös kustantamoihin. Mutta sillekään ei oikein voi mitään. Tasapuolisuutta voi yrittää harjoittaa käymällä kaikkien kustantamoiden bileissä.
    Se on sanottava, että tänä noin 12 vuoden kriitikonuran aikana meikäläistä ei kertaakaan ole yritetty lahjoa tai painostaa. Enintään on joskus vedottu sääliin. Myöskään lehtien kustantajat eivät ole yrittäneet painostaa arvioimaan positiivisesti saman konsernin tekeleitä. (Yleisesti ottaenkin minua ärsyttää kun ihmiset kuvittelevat että lehdillä olisi joku linja jonka mukaan toimittajat ja/tai kriitikot käsketään kirjoittamaan. Linja voi olla, mutta se näkyy lähinnä pääkirjoitussivuilla. Yleensä kirjoittajilla on sen verran omanarvontuntoa ts. iso ego, että ei kannata esimiehen tulla kertomaan, mitä mieltä pitäisi olla.)

    Kriitikon homma ei kyllä meikäläiselle ole mikään kutsumusammatti. Pidän kirjallisuudesta kirjoittamisesta, mutta erittäin paljon mieluummin kirjoitan positiivishenkistä esittelevää tekstiä kuin kritiikkiä. Olen itsekin kirjoittanut erinäisiä kirjoja, ja ollut siis kritiikin kohteena, joten tiedän millaista aidan toisella puolen on. Tämä tekee minusta ehkä turhan pehmeän kriitikon: vaikka teos on aika paska, saatan kaivaa siitä jotain positiivista sanottavaa koska arvelen että tekijällä on ainakin ollut tässä kohtalainen työ.

  27. hdcanis Kirjoittaa:

    Niinjoo, ja tuttavapiirissä Liisa Ihmemaassa on saanut hyvin vaihtelevia kommentteja, osa on tykännyt kovasti, osa taas ei…

  28. hdcanis Kirjoittaa:

    Hmm, kommentti tuossa välissä on kadonnut jonnekin, onko taas ajautunut spammikansioon…mutta laitetaan uusiksi, tulee ehkä tuplana:

    Kriitikkojen asenteisiin tosiaan tulee helposti se että kun on nähnyt satoja leffoja niin siihen riviviihteeseen suhtautuminen menee helposti negatiivisemmaksi. Satunnainen katsoja voi sitten saada niistä “ihan kiva, kolme tähteä” leffoista paljonkin irti…ja ne kahden tähden arvostelutkin kannattaa lukea että onko kyse siitä että leffassa on oikeasti ongelmia (ja ovatko ne ongelmat sellaisia että ne merkitsevät minulle paljoa), vai onko kyse siitä että leffa on sellaista perusjuttua joka ei yllätä mihinkään suuntaan.
    Ja toisaalta kriitikko saattaa innostua sellaisista jutuista joista nauttiminen saattaa vaatia aika laajaa asiantuntemusta että siihen pääsee sisään, ja tavalliselle ihmiselle se voi jäädä täysin vieraaksi…

    Siksi on aika ajoin kiinnostavaakin seurata myös jonkun “mundiksen” seikkailuja uudella alalla ainakin silloin kun mundis osaa kirjoittaa hyvin (samaan tapaan kuin Norpatti-opettelee-sukeltamaan -jutut valaisevat minua ehkä enemmän laitesukeltamisesta kuin tiukan asiantuntijan kirjoittama artikkeli…)
    Mutta nuo vaativat yleensä jonkinlaisen etukäteisselityksen että tässä on ihan nyyppä nyt kommentoimassa, kun taas kriitikolta yleensä odotetaan jonkinlaista asiantuntemusta. Jota ei kylläkään aina löydy, kuten aika ajoin eri medioiden kritiikeistä voikin huomata…

    Negatiivisuudesta ja positiivisuudesta…olisi tietysti hirveän kiva jos pystyisi olemaan aina objektiivinen. Mutta toisaalta kuten Vesa tuossa esitti niin jos itse on ollut kritiikin kohteena ja on tavannut melkein kaikki niin olis hirveän kiva olla peruspositiivinen, ja toisaalta jos haluaa antaa itsestään intellektuellin kuvan niin kannattaa olla aina negatiivinen. Ja negatiivisuus on helppoa, siitä syystä arvostankin yleensä niitä kriitikoita jotka osaavat vielä innostua vaikka sielua onkin syönyt sadan toinen toistaan huonomman leffan katsominen…
    Ja yleensäkin ne arvostelijat joita on yleensä mukavinta lukea ovat ne joiden tekstistä tulee läpi se rakkaus ja innostus omaan aiheeseen, ja tietty lämpö joka kohdistuu jopa niihin muotopuoliinkin tekeleisiin. Tietysti silti niin että kyllä ne huonotkin puolet käsitellään. Mutta nuo tapaavat olla enemmän sitä erikoislehtikamaa, löytyvät todennäköisemmin Tähtivaeltajasta kuin Hesarista.

  29. riepuseepra Kirjoittaa:

    Nykyinen musiikinopettajamme sanoi aika osuvasti eräällä tunnilla: “On paljon helpompaa arvostella muita, kuin tehdä itse.” :) Ja sehän on aivan totta. En tässä vihjaa tai väitä mitään, että kaikki kriitikot ovat pelkureita, jotka eivät uskalla tehdä itse mitään, mutta ainakin tuo antaa itselle rohkeutta tehdä asioita. Jos joku haukkuu minua perusteitta vaikka surkeaksi basistiksi, voin antaa hänelle basson syliin ja kehoittaa, että no soitapas, kun näyttää sulta ainakin toi suunsoitto sujuvan mainiosti. Okei, poikkesin ehkä vähän aiheesta.

  30. Juho Salo Kirjoittaa:

    Ensinnäkin; en oikein arvosta tapaa jolla sotket keskenään paskanheiton Kvaakin keskustelualueella ja tuntikausia kirjoitetut kritiikit, joita on parhaassa tapauksessa editoitu vielä useampi tunti kirjoittamisen jälkeen.

    Ensimmäisen painossa käynyt arvosteluni oli Tassutellen. Minulla oli hirveät tuskat sen kirjoittamisessa ja käytin paketin kokoonkasaamiseen koneen ääressä n. 10 tuntia. Kun Sarjainfon julkaisurytmi oli mitä oli, niin hikoilin kuukausia kirjoittamisen jälkeen odotellen lopullista vastaanottoa. En tiedä muistatko, mutta yritin pyytää ymmärrystä aina kun jossain tavattiin. Nyt kun kokemusta alkaa olla jonkin verran vyön alla, niin kirjoittaminen on nopeampaa, mutta koko prosessi vie silti useamman päivän ja monta tuntia koneella. En useinkaan saa töistäni palkkaa; olen muutaman kerran saanut nimeellisen korvauksen jostain tekstistä, mutta suurimmaksi osaksi arvosteluiden kirjoittaminen on harrastus siinä missä sarjakuvablogin kirjoittaminen.

    Hdcanis viittasi nuorison käyttämään “[PARAS/PASKIN] TEOS IKINÄ!”-ilmoitukseen. Muutaman teoksen lukemisen jälkeen “maailman parhaan” ei tarvitse olla kovin hyvä eikä “kaikkein paskimman” kovin huono. Tällä ei ole mitään tekemistä iän kanssa; vanhemmat vain osaavat muotoilla asian kohteliaammin; “ihan kiva”.

    Kysyit, mikä tekee kritiikistä ja kriitikosta tarpeellisen. Hyvä kritiikki pistää teoksen kontekstiin. Sen ei pitäisi kertoa ainoastaan, onko teos hyvä (sillä siihen pystyvät kaikki), vaan myös kertomaan syyt tämän päätelmän takana. Kriitikon subjektiivisella mielipiteellä ei ole mitään arvoa, vaan se pitää lunnastaa selittämällä näkemyksen syyt.

    Ystäväpiirissä teoksesta keskustelu on aivan yhtä arvokasta kuin kritiikin kirjoittaminen. Jokainen keskusteluun osallistuva antaa teokseen oman näkökulmansa, jolloin teosta tulee käsiteltyä useammalta kantilta, kolmiulotteisesti. Kriitikon pitäisi pystyä samaan yksin tietokoneen ääressä ja välittää pohdintansa tiivistettynä paperilla, 1500-2000 merkissä. On suurta tuskaa saada jokaiseen lauseeseen uutta asiaa. Teen tätä kuitenkin, en vähiten sen takia, että jos teoksen tekijä on käyttänyt työhönsä kymmeniä tunteja, niin lukijan ei pitäisi vain selata sitä nopeasti lävitse vessanpöntöllä ja todeta että “ihan kiva”. Ja jos käytän tunteja sarjakuvan lukemiseen ja useamman tunnin sen jälkeen miettiessäni, että mitä tekijä yritti sanoa, niin samantien voin kirjoittaa aiheesta jotain ylös. Tietenkin kyseessä on vain mielipide, mutta se on mielipide, jota on mietitty useita tunteja. Valitat, että minkä takia lehtien arvosteluja ei pääse helposti kommentoimaan, minuuteissa? En minäkään tekstiä ulos minuutissa pusertanut. Miksi sinun pitäisi päästä helpolla, kun minä en päässyt? Lisäksi tahtoisin ajatella, että paskasti kirjoitettu kritiikki on aika helposti tunnistettavissa, samalla tavalla kuin huonosti piirretty sarjakuva. Mutta olisi kyllä mukava saada joskus palautetta. Sitä pitää erikseen kerjätä, ja kaikki mitä saa on silti “ihan ok”.

    * * *

    Haluaisin vielä kommentoida riepuseepran ja Minin kommenttiin kritisoinnin helppoudesta ja siitä, kuinka ne jotka eivät osaa, arvostelevat. Se, että kaksi asiaa liittyy toisiinsa, kuten teoksen luominen ja sen arvostelu, ei tarkoita että ne tehdään samoilla lihaksilla. Pitäisikö tuomarin kyetä potkimaan palloa paremmin kuin Beckham, jotta jälkimmäisen voisi sanoa tehneen virheen?

    Lopuksi asiayhteydestä poistettuja lainauksia;

    “En mä osaisi kirjoittaa arvostelua ilman ettei se olisi mun henk koht mielipide.”

    Jos verrataan arvostelua piirtämiseen; keskivertosuomalainen piirtää tikku-ukkosarjakuvan ruutupaperille viidessä minuutissa. Milla Paloniemi piirtää samaan tilaan kaksikymmentä kertaa pidemmän ajan ja teos julkaistaan antologiassa. Kuitenkin molemmat teokset ovat kuitenkin “vain” piirroksia. Mikä tekee Millan teoksesta paremman?

    Haluaisin itsekkäästi uskoa, että kokemuksella ja harjoituksella on kritiikinkin kirjoittamisessa jotain merkitystä. Se, että jokaisella on mielipide, on yhtä totta kuin että jokainen meistä pystyy ottamaan kynän käteen ja piirtämään sarjakuvan. Miksi toisten sarjakuvat julkaistaan ja toisten ei?

    “Mutta vielä lehtikritiikeistä: tuttavapiirissäni on ihmisiä, jotka jättävät jonkun elokuvan katsomatta, koska se “arvosteltiin x-sanomissa huonoksi, sai vain kaksi tähteä”, mikä on suuri vääryys!”

    Kritiikot yleisesti ottaen vihaavat pisteytettyjä/tähditettyjä arvosteluja. Teoksen tekijän työn lisäksi se tiivistää myös heidän oman työnsä murto-osasekunnin päätelmään. Kriitikot käyvät alansa teoksia (sanotaan vaikka sarjakuvia) läpi satoja kappaleita vuodessa, ja jos he eivät enää saa yhtä paljoa kiksejä siitä että sankari saa tytön kuin muutaman teoksen vuodessa kuluttava keskivertokuluttaja, niin se lienee ymmärrettävää. Ongelma on, että teoksen tekijä ja kritiikin lukija odottavat kummatkin arvostelua asteikolla “onko parempi kuin muut samassa kuussa ilmestyneet sarjakuvat?” kun kriitikko itse yrittää miettiä kuinka teos vertautuu kaikkiin hänen koskaan näkemiinsä. On helppoa nauraa Tapani Maskulalle, että “ho ho, jätkä ei tykkää mistään”, mutta totuus on, että elokuvat (ja sarjakuvat) pisteytetään samalla asteikolla kuin ylioppilaskokeet; vain yksi kahdestakymmenestä saa viisi tähteä. Sellaista sarjakuvaa ei joka kuukausi ulos tule.

    Itseäni ottaa päähän erityisesti tekstit joissa kriitikko yrittää arvostelemisen sijasta päästä lukijan pään sisälle; teos ei ole hyvä, mutta sopii [lapsille/odottaville äideille/heppa-faneille]. Tämä on väärin, sillä teoksen hyvyys ei ole suhteellista, vaan absoluuttista. Hyvä kirja on hyvä kirja, kertoi se sitten lapsista, odottavista äideistä tai hevosista. Kriitikon tehtävänä ei ole kirjoittaa osto-oppaita, vaan sivistää lukijaa. Muuten huonojen teosten arvosteluiksi riittäisi kaksi sanaa; “älä lue”. Kuitenkin huonojen teosten arvostelut ovat usein kaikkein mielenkiintoisempia ja opettavaisempia luettavia. Ei pelkästään teoksen lukijalle tai tekijälle, vaan myös tuleville tekijöille ja tuleville lukijoille, jotka saavat mahdollisuuden hyötyä aiempien tekemästä työstä tarvitsematta toistaa heidän virheitään.

    Terveisin,
    Juho
    (aloitteleva kriitikko)

    PS. Käsittääkseni Toni tienaa (ainakin osan) elannostaan kirjoittamalla Kauppalehteen elokuva-arvosteluja.

    PPS. Koin henkilökohtaisesti oloni tuota sarjakuvaa lukiessa kovin tukalaksi. Minä oikeasti kuvittelin, että ihmiset tajuavat kuinka vaikeaa tämä on. Kun luen omaa tekstiäni tuossa yllä (johon meni aivan liian monta tuntia) niin mieleen tulee Sergio Aragonesin kommentti, että ihmiset kuvittelevat että piirtämisestä ei tarvitse maksaa, kun se kerran on niin helppoa ja mukavaa.

  31. hdcanis Kirjoittaa:

    Juho laittoi pitkän tekstin josta olen osittain samaa ja osittain eri mieltä.
    Hyvä kritisointi ei ole helppoa, ja se on eri tavalla vaikeaa kuin luominen. Jos otetaan esimerkiksi vaikkapa rock-musiikki niin monet muusikot ovat parhaimmillaan parinkympin molemmin puolin kun taas tuon ikäiset hyvät kriitikot ovat harvinaisuus. Hyvä kritiikki vaatii laajaa kontekstia ja artikulaatiotaitoa joka yleensä vaatii kypsyäkseen aikaa ja toisenlaista harjoittelua kuin sen taiteen tuottaminen. Suurin osa hyvistä kriitikoista on korkeintaan keskinkertaisia taiteilijoita. Samaan tapaan suurin osa hyvistä taiteilijoista on korkeintaan keskinkertaisia kriitikoita (poikkeuksia toki löytyy).

    En kuitenkaan usko absoluuttiseen hyvyyteen. Kuten aiemmin kirjoitin eri ihmisillä on erilaisia painotuksia ja yhden hyvät ominaisuudet eivät erityisemmin kiinnosta toista (harvassa taitavat kuitenkin olla ne teokset jotka ovat kaikille kaikkea). Mainitsin leffaesimerkkinä sen voimakkaasti tyylitellyn dramaattisuuden joka minusta on loistava piirre kun taas joku joka vannoo realismin nimeen inhoaa moista…absoluuttiseen hyvyyteen vetoaminen on minusta sama kuin sanoisi että Laulavat sadepisarat on huono elokuva koska ne laulu- ja tanssikohtaudet eivät ole uskottavia, tai että Citizen Kane on huono koska se on mustavalkoinen…
    Ja kohderyhmää on toki hyvä miettiä, ei tuolla “huono se on mutta sopii heppafaneille” mutta eiväthän kaikki kaikesta pidä ja toisaalta eri teokset saattavat laittaa erilaisia vaatimuksia muotokielen tai taustatietojen ymmärtämiselle tai joskus sille elämänvaiheellekin (esim. Hessen Arosudesta on monikin sanonut että se pitää lukea teininä tai ei koskaan…)

    Mutta joo, jos helppous on synti niin kriitikoiden haukkuminen se vasta helppoa onkin…

  32. jepsis Kirjoittaa:

    Mielipide: MUTUTUNTUMA, ei mun tartte perustella miks mun lempiruoka on makaronilaatikko, se nyt vaan on hyvää

    Arvostelu: Ottaa huomioon kohteensa koostumuksen, arvioi sitä muihin tuotoksiin ja PERUSTELEE johtopäätöksensä. Lopputähditystä kannattaa verrata siihen TODENNÄKÖISYYTEEN, millä yksilöt tulevat siitä pitämään. Esim **= 30% todennäköisyydellä tulet pitämään tästä *****= 90% todnäk tulet pitämään tästä.

    Mieluummin minä katson 5tähden kuin 2tähden elokuvan, koska se on paljon todennäköisempää että pidän enemmän ensin mainitusta!

    PS. Keneltä kysyisit arvosteluesseetä Suomesta:
    a) 17v kehäkolmosen asukas
    b) 55v intialainen kadunmies
    c) 23v japanilainen, käynyt Suomessa kerran lomalla
    d) 68v yhteiskuntaopin ja historian professori, matkustellut ympäri maailmaa
    e) 35v suomalainen suomenmatkailu-yrittäjä

  33. Ville Hänninen Kirjoittaa:

    Hei Milla,

    jos se lohduttaa, mietin huonouttani toimittajana ja kriitikkona päivittäin.

    Tahtoisin kuitenkin sanoa, että hyvä kritiikki ei kerro (vain), mitä mieltä kirjoittaja on teoksesta. Jos minulta kysytään, se on itse asiassa ihan merkityksetöntä. Itse en kriitikkona ainakaan omasta mielestäni julista Totuuksia. Enkä kirjoita lukijoille, vaan itselleni. Jokainen itseään kunnioittava kriitikko sanoo samalla tavalla tai ei ymmärrä, mitä tarkoitan.

    Pohjimmiltaan kritiikissä on kyse maailman hahmottamisesta ja jopa selittämisestä, tässä tapauksessa taiteen kautta. Kritiikissä sarjakuva kontekstualisoidaan, taiteenlajin ja koko taiteen historiaan mutta myös muuhun yhteiskuntaan. Mitään en vihaa enempää kuin yhden lajin etevikköjä, jotka eivät tunne edes naapuritaiteita saati politiikkaa tai historiaa. Netti on näitä täynnä: kaunaisia selkään puukottajia, joilla on enemmän mielipiteitä kuin tietoa.

    Pohjimmiltaan kritiikissä on kyse vastuusta. Itse kohtaan, tekijää kohtaan, lukijaakin kohtaan. Moraalisen kriitikon (ja taiteilijan) tulisi miettiä työnsä olennaisia kysymyksiä joka ikinen päivä. Ja sulkea netti.

    Sori vuodatuksesta, tältä tuntui tänään.

  34. norpatti Kirjoittaa:

    Jepsis, kysyisin tietysti heiltä kaikilta.

Trackback URI | Kommenttien RSS

Jätä vastaus



Tämä on sarjakuvataiteilija Milla Paloniemen (aka norpatin) blogi. HUOM! Blogi saattaa sisältää materiaalia, joka ei sovi lapsille! Ethän kopioi/irroita kuvia/sarjiksia niiden alkuperäisestä yhteydestä, (poikkeuksena sitaattioikeus) kiitos! Kaikki blogin sisältö (c) Milla Paloniemi (norpatti)

EVO facebookissa, TYKKÄÄ! :)

Tägit

Archives

Blogroll