50 tarinaa MINUSTA – osa 33

21.04.2011 - 15:33 / norpatti.


Hieman vanhempi sarjis, joka on odottanut skannausta ja muokkausta melko pitkään. En oo varma sopiiko tää 50-tarinaa-osioon, mutta menkööt…

 

Kategoria: sarjakuvat.
Tagit: , , , ,



16 vastausta - “50 tarinaa MINUSTA – osa 33”

  1. Veera Kirjoittaa:

    alussa nauratti nimi kaimani, ja lopussa ymmärrän vaan jotenkin täysin pointin, ja elänkin itse niin ettei yhtäkään elollista olentoa minun takiani pidä tappaa, mutta kaikki elää tavallaan.

  2. Yuukkis Kirjoittaa:

    Minäkin olen miettinyt tätä, miksi monet eläinaktivistit on sitä mieltä, että “Eläimet pitäis säästää, mut ihminen ansaitsee tulla tapetuksi.”

    Myöskin nämä wanhalla kaavalla, eli kostonhalulla käyvät “Siis niiQ tapoit eläimen/rääkkäsit eläintä, vittu tollaset narun jatkoks vaa!”
    Ei luoja. Eikö nuo ihmiset tajua, että he itse alentuvat rääkkääjän tasolle vaatiessaan sitten “vastineeksi rääkkääjän hengen, koska eläinkin on kärsinyt”

    En itsekään pidä eläinrääkkäyksestä. Minulla on kaksi kissaa täällä seuranani, ja koen, että minulla on platoninen rakkaussuhde ainakin toiseen niistä. Ovat minun pieniä elämänkumppaneitani, joista minun tulee huolehtia, koska olen ottanut ne.

  3. V Kirjoittaa:

    Täysin samanlaisia ajatuksia täällä. Olen koko ikäni ollut eläinrakas ja halunnut lemmikin. Lapsuudessa oli koiria, mutta nyt täysi-ikäisenä hankin itselleni täysin omaksi lemmikeikseni kaksi kissaa. Toinen on maatiainen ja toinen rotukissa. Olen miettinyt ihan samalla tavalla asioita, kuinka hullua ihmisten omistamisenhalu onkaan. Ei eläintä voi omistaa, noin niin kuin loppujen lopuksi. Ei mitään elävää olentoa voi omistaa. Ihmiset ovat itsekkäitä, mutta se on vaan ihmisen luonto.

  4. Veeera Kirjoittaa:

    Todella hyvä ja pysäyttävä postaus. Samaistun ajatuksiisi etenkin eläinrääkkäyksestä täysin. Itselläni ei ole ollut lapsena lemmikkejä, mutta heti kun aikuisiällä tuli sopiva elämäntilanne, otin koiran jota olin halunnut koko elämäni. Uskon, että kaikkien suhde omiin lemmikeihinsä ei ole yhtä tervehenkinen kuin sinun (tai minun), ja se on surullista.

    Rapsutuksia kaima-koiralle :)

  5. jokumuu. Kirjoittaa:

    Hyvin kirjoitit. Olekko lukenut Anu Silfverbergin Luonto pakastimessa? Käsittelee jonkin verran samoja aiheita.

  6. M Kirjoittaa:

    Niin totta! Suurin osa ihmisistä ovat tekopyhiä.

    Varsinkin tuo rotujen jalostaminen on verrattavissa eläinrääkkäykseen mun mielestä. Onko oikein antaa eläimen kärsiä ulkonäön vuoksi? Huh heijaa että puistattaa!

  7. marla Kirjoittaa:

    Moi!

    Hyvä että otit asian esille nyt. Aioin viime joulun alla kysyä sinulta tuosta (koiran) pitämiseen liittyvistä eettisistä ongelmakohdista, kun päätimme ottaa meille koiran asumaan. Siis juuri sitä, oletko kokenut tekeväsi väärin pitäessäsi eläimiä kaupungissa? (nyt ilmeisesti asut maalla kuitenkin, mutta asuit kerrostalossa kun veera tuli?)

    Meillä on ollut koira nyt muutamia kuukausia, ja mikä mahtava ilon aihe se elämässä onkaan! Olen koettanut järjestää elämäni niin koiraystävälliseksi kuin mahdollista, teen vain osa-aikatöitä ja harrastan ja ulkoilen sen kanssa paljon, mutten pääse eroon tunteesta, että koiran pitäminen seurakoirana on jotenkin…. VÄÄRIN. Puhumattakaan siitä, ettei se mikään ekoihmisen lemmikki ole.

    Olen miettinyt jo pitkään, että eläimet kuuluvat luontoon. Silti otin koiran. Voisinpa kysyä siltä, onko se onnellinen.

  8. Mirmaarian Kirjoittaa:

    Tää oli kuin suoraan miun ajatukseni!Paras postaus ikinä!Miulla 2 koiraa ja 2 marsua,ja keskityn pitämään heistä niin hyvää huolta,kuin suinkin,niin kauan,kuin rakkaat perheenjäsenemme elävät. <3

  9. Nemimonde Kirjoittaa:

    Hmm… No mä itte pidän eläimiä isommassa arvossa kuin ihmisiä, siks en ymmärrä mitään koirien hengiltä potkimisia sun muita. En silti halua ko. ihmisiä kuolleina vaan mielummin edes jotakin kautta (vaikka sitten karman kautta) rangaistuksen heidän teoistaan.

    Myönnän kuitenkin, että olen lihansyöjä ja asia on mulle ok. Ihan hyvin minäkin voisin kuolla jonkun eläimen toimesta, eikä se minua haittaisi.

    Lemmikkiasiaan: Okei, onhan se tietynlaista omistamista, mutta ittelle lemmikki on aina samalla perheenjäsen, se on vaan karvasempi ja toimii eri tavalla mutta silti, ei perheenjäsenyys/sukulaisuus katso mun maailmassa sitä biologiaa/verisukulaisuutta, vaan henkistä.

    Kirjotan myöhemmin lisää, jos vielä tulee jotain mieleen asiasta :)

  10. Milla Kirjoittaa:

    Mä olen niin samaa mieltä joka ikisestä asiasta tossa sun sarjiksessa. Olen näitä asioita pohdiskellut koko aikuiselämäni ja samoihin johtopäätöksiin olen tullut.

    Tykkään tosi paljon tuosta sun tavasta ilmaista asioita, piirrosten ja tekstin liitto toimii huipusti :)

  11. Ninni Kirjoittaa:

    Älä pode huonoa omatuntoa Veeran häkissä pitämisestä. Eroahdistuksessa on muiden syiden lisäksi usein kyse myös siitä, että koiralla on liian suuri alue vahdittavana, joten se stressaantuu. Koira kokee että omistajan ollessa poissa, sen tehtävä on pitää kämpästä huolta ja aina koira ei pysty siihen, vaan ahdistuu. Nykyisin suositellaankin lämpimästi sitä, että koiralla olisi yksinollessaan käytössä vain tietty alue. Oma koirani oli alkuun pentuaitauksessa, joka oli kooltaan yli puolet makuuhuoneestani. Vähitellen laajensin hänen tilaansa ja nyt kun lähden töihin, hänen paikkansa on edelleen makuuhuoneessa, mutta nyt hänellä on käytössään koko huone, jonka ovella on lapsiportti. Monet ihmiset eivät myöskään tiedä sitä, miten hitaasti joidenkin koirien kanssa täytyy edetä yksinolo-harjoituksissa. Oman koiran kohdalla aloitettiin siitä, että koira nostettiin aitaukseensa ja heti sieltä pois ja edettiin vähitellen siihen että pystyi pariksi sekunniksi katoamaan näköpiiristä, jonka jälkeen alettiin rampata eteisessä ja vetää takkia päälle ja pois ja kun koira ei siitä hätääntynyt, alettiin aukoa ovea kun päästiin oven taakse, tultiin heti takaisin sisälle ja vähitellen viivyttiin oven takana kauemmin. Tärkeintä oli että vaikka kuinka koira olisi itkenyt, luokse ei menty ennen kuin tuli hiljaisuus edes sekunniksi. Hurjalta tämä tuntui, mutta pentu oppi olemaan yksinään jopa kuusi tuntia hyvin nuorena ja nykyisinkään yksinolossa ei ole mitään ongelmaa.

  12. Jenni Kirjoittaa:

    Meitsiä harmittaa se että joidenkin ihmisten on niin helppo jättää heitteille lemmikki joka on saatu. Sitä ei edes anneta eteenpäin kellekään vaan jätetään kesäkissaksi tai muuksi vastaavaksi. Jos maksaa suuria summia lemmikistään niin silloin lemmikin elämällä on arvo, ainakin jollain tasolla. Kallista asiaa ei heitetä niin helposti pois. Surullista.

  13. Nostalgiaa nyt muistellaan Kirjoittaa:

    Aivan mahtavaa asiaa! :D

    En mie eläkeellä olevia mammojani söisi. Kyl se hirven liha on hyvvää.

  14. Nepu Kirjoittaa:

    Täyttä asiaa! Olen täysin samaa mieltä ja sä sait asian tosi hyvin ilmaistuks! :)

  15. Theis Kirjoittaa:

    Kattohan. Mä tosiaan luulin, että se uusimman turkistarhamerkinnän lausahdus oli vain rajattuna siihen osa-alueeseen. Hmm, vasta viime viikolla aloitin kunnolla lukemaan näitä blogimerkintöjä läpi enkä ollut vielä päässyt tähän.
    Hihitin kyllä tuolle “Meidän lehmille annetaan nimet”-kohdalle. :D

    Itsellä on pari viljakäärmettä ja chinchilloja ja niiden pitämisestä tullut ihan jänniäkin keskusteluja käytyä. Ehkä kolahduttavin turinatuokio tuli käytyä viimekesänä kumppanini kanssa. Vertasi niitä kuin vankilan rikollisiin joita aina katsellaan ja vartioidaan, ettei ne tekisi mitään väärää. Meinasin itkun päästää, en siksi, että hän sanoi minulle pahasti, vaan se on totta.
    Jos ns. ulkoilutan käärmeitäni, ne ressaantuvat ja yrittävät etsiä lähintä synkkää piiloa pois katseilta. Jos annan niiden olla terraariossaan, ne luikertelevat lasissa kiinni ja yrittävät etsiä ulospääsyn, jotta pääsisivät vapauteen. Matelijat.infon viljakäärmeen hoito-ohjeissa sanotaan, että viljakäärmeen minimi tila on 70cm leveyttä, 40cm syvyyttä ja 35cm korkeutta. Ja noiden käärmyleitteni terrat on 100cm leveyttä, 50cm syvyyttä ja 60 cm korkeutta, joten tilaa pitäisi olla ruhtinaalliset? Ei kyllä siltä vaikuta, kun niiden liikettä seurailee. Vaikka joskus tulevaisuudessa voisin omistaa niille kokonaisen huoneen, Tellu ja Guile nuohoisivat siltikin nurkkia etsien pois pääsyä. Siltikin ajatus siitä, että käärmeeni antaisin jonkun toisen huostaan ahistaa ja pelottaa. Ymmärtäisikö uusi omistaja niitä, vai ottiko se ne huomaan vain siksi, että käärmeellä voi sitten rehvastella kavereille.
    Chinsut ovat taas.. öh.. siitä “helppoja”(error huono sanavalinta), kun ne ilmoittavat mikä ei ole heille ok ja mikä taas on. Puhumattakaan “nyt päästä mut tutkiskelemaan paikkoja”-huomio ääntely. Käärmeiden suhteen pitää olla maantiedonkirja(jotta lämpötila terrassa on varmasti oolrait), käärmeenbiologia tiedossa(että muistan varmasti olla tukehduttamatta käsitellessäni niitä) ja oppia tuntemaan sen luikeron kehon ns. elekielet ja liikkeet.
    Käärmeet on, niin kliseeltä kuin se kuulostaakin, kiehtoneet kersasta asti ja heti, kun pääsin asumaan omilleen oli juurikin tämä tarve “omistaa” ja “kokea sen eläimen suomut ja kujeet ihan itse” suurempi kuin “rakastaa ja ymmärtää”. Nyt kun rakastan ja ymmärrän, haluisin antaa niille parhainta mitä kykenen. Mutta miten muka saisin koskaan niille sitä mitä ne luontaisesti kaipaa, eli juurikin tämän vapauden. Mutta tekopyhältä, kuin se ehkä jonkun toisen mielestä kuulostaa, en kestäisi sitä, jos ne kuolisivat nyt.

    Tässä tätä kirjoitellessa ja aikaisemmin sarjisblogeja lukiessa, hinku oman sarjisblogin piirtämisestä kasvaa. Hmm ja voisin sinne avautua elukoitteni arjesta ja mietteistäni niiden elämästä, sen sijasta, että tukehdutan muitten sarjisblogien ihmiset tekstijööti-avautumisillani…

    Lopuksi muunnelma Free Willystä, mutta viljis versio:
    “Lentolippu amerikkaan! Vapautan viljikseni tänne! Jee menkää vapauteen… PRKL miksi juuri tuon kaliforniankuningaskäärmeen piti eksyä juuri tänne syömään ne?! BYÄÄÄÄH!”

  16. norpatti Kirjoittaa:

    Lemmikkiaihe on kyllä hankala. Siihen pitäis puuttua enemmän eläinoikeuskeskusteluissa. Todella moni eläinten oikeuksien puolestapuhuja omistaa itse jonkun lemmikin ja syöttääkin sille “ihan tavallista” ruokaa, eli ei mitään luomua/riistaa. Enkä itsekään oo tässä suhteessa mikään täydellinen, vaikka pääosin koitankin ruokkia hurttaani mahdollisimman eettisesti. Taas näitä juttuja, joissa mua voi syyttää kaksinaamaiseksi :) Suhtaudun tietyllä varauksella/jopa kriittisesti lemmikkienpitoon, mutta on mulla silti itsellä koira. Toista en kyllä ottaisi, tai mitään muutakaan lemmikkiä… Kuulen silti mieluusti juttuja lemmikeistä/luen/piirrän niistä sarjakuvia, koska eläimet noin niinkuin ylipäätään kiinnostaa.

Trackback URI | Kommenttien RSS

Jätä vastaus



Tämä on sarjakuvataiteilija Milla Paloniemen (aka norpatin) blogi. HUOM! Blogi saattaa sisältää materiaalia, joka ei sovi lapsille! Ethän kopioi/irroita kuvia/sarjiksia niiden alkuperäisestä yhteydestä, (poikkeuksena sitaattioikeus) kiitos! Kaikki blogin sisältö (c) Milla Paloniemi (norpatti)

EVO facebookissa, TYKKÄÄ! :)

Tägit

Archives

Blogroll