50 tarinaa MINUSTA – osa 34: Monni

21.04.2011 - 17:21 / norpatti.


 

Monni kotona Jalasjärvellä kesällä 1996 .

Rakas kissamme nukahti ikuiseen uneen 6.4. 2011.

 

Kategoria: kuvat, sarjakuvat.
Tagit:



70 vastausta - “50 tarinaa MINUSTA – osa 34: Monni”

  1. kerttu Kirjoittaa:

    voi ei. ihana postaus. alkoi itkettään :s

    mutta en olis kyllä uskonu, että poltat. sehän on superepäegologista.

  2. Desu Kirjoittaa:

    Meinas tosiaan tulla tippa linssiin. Itselläkin on on ollut vanhapoika nimeltään Iiro, kovin rakas oli minulle, mutta aika teki tehtävänsä. Raskasta on päästää tärkeä osa itsestään menemään.

    Otan osaa. :c ♥

  3. Jannica Kirjoittaa:

    rupes itkettää kunnolla… :(((((

  4. minch Kirjoittaa:

    kaunis tarina kaikessa surullisuudessaan. ei kyyneliltä säästytty täälläkään.

  5. K Kirjoittaa:

    Voi ei. Kyyneleet valuu täälläkin.
    Otan osaa. :(

  6. Matkaajanalle Kirjoittaa:

    Mä oon liian eläin rakas… Rupesin itekkin itkeen. Mutta jaksamista siulle.

  7. hiiru Kirjoittaa:

    voi monni moniseur villikko, oli se kyllä ihana kisumisu<3 <:')

  8. fanboy Kirjoittaa:

    *Tosi* hienosti kerrottu tarina, vaikka olenkin sitä mieltä että suurinta eläinrakkautta on olla hankkimatta eläimiä lemmikeiksi.

  9. Krisu Kirjoittaa:

    Itse jollain tapaa pidän tästä merkinnästä, se on jotenkin kauniisti kerrottu ja piirretty, vaikka itku lopulta pääsikin. Monni eli varmasti pitkän ja hyvän elämän! =).. Itselle tästä nousee mieleen kohta parin vuoden takaiset tapahtumat, kun itse jouduin tekemään suuren päätöksen, ja viemään koiranvanhuksemme lääkärille piikille. 17 vuotiaaksi kerkesi meidän ukko elää, kunnes kroppa petti. Vieläkin sen muistaa elävästi, ja itku rupeaa puristamaan kurkua, ko miettii kuinka paras ystävä hengittää viimeisen kerran, ja on lopulta poissa. Mutta onneksi mukavat muistot säilyvät, ja tieto siitä että omalla rakkaalla on nyut hyvä olla. =) Kiitos vielä Milla tästä blokista, tulee seurattua hymyssäsuin useasti!

  10. Joan Kirjoittaa:

    Itku tuli. Voimia Milla, kaunis merkintä.

    T. Toinen valloittavan vanhan maalaiskissan omistaja

  11. ea Kirjoittaa:

    Voi että, kovasti vielki alko itkettä tää merkintä :( Lemmikkien poismenot ku on yhtä kovia paikkoja, ku ihmistenki </3

  12. Heiska74 Kirjoittaa:

    siun sarjis kosketti kovasti miuun, koska meillä on kissat myös. Luin itkemässä särjiksesi. Kyllä, tuttu juttu kissan kuolemasta.

  13. doux Kirjoittaa:

    ♥ vuosi myöhemmin, en onnistu vieläkään lukemaan ilman nenäliinoja. ja aina toivon myös sitä että oma pieni kisuliini jaksaisi olla elossa, pirteänä yhtä kauan kuin minäkin.

  14. Riina Kirjoittaa:

    Oma rakas Olli-Kollini nukkui pois 7 vuotta sitten ja hoitokitta Mortti lähti kauaspois viime vuoden elokuussa. Molempia poikia on niin kova ikävä. Nyt tuli itku.

  15. Nelly Kirjoittaa:

    Ai kauhia ku itkin ku vauva tätä lukiessa. Tähän on liian helppo samaistua, sillä mä koin aivan saman vuonna 2009. Meijän Rossi jouduttiin lopettamaan 11 vuotiaana kanssa diabeteksen takia. Tosin se sai niistä lääkkeistä verenmyrkytyksen niin siitä syystä lopetus :( voimia sinne!

  16. lemmi Kirjoittaa:

    Voi iso itku tuli täälläkin, niin hyvin tiedän tuon tuskan ja tiedostan myös sen että se on vielä edessä koska olen onnellisen kissan omistaja. Ikävä kyllä elämä on luopumista, mutta aina kun jostakin luopuu niin jotakin saa tilalle, se pitää muistaa! ♥

  17. Venla Kirjoittaa:

    Yhhyy :( Tippa linssiin tuli täälläkin. Tosi kaunis kissa oli, tuota kuvaa kun kattelin. Meidän kissa on kohta 12 vuotta, ja todellakin murrun kun se kuolee, se on kuitenkin yksi parhaista kavereistani, kun olin neljä me saatiin se. Mutta eihän tässä musta ollu tarkoitus puhua, voimia :)

  18. Jani J Kirjoittaa:

    ..kostui silmät täälläkin :( On eläimet usein paljon enemmänkin kuin ‘vain lemmikkejä’.

    Mielenkiinnolla muutenkin lueskellut näitä tarinoita silläkin että kiva nähdä erilaisia piirustustyylejäsi.

  19. dea Kirjoittaa:

    Olen lukenut tämän useamman kerran ja itken joka ikinen kerta, enkä edes ihan vähän. Kissaa minulla ei ole ollut, mutta koiria on. Sen oman rakkaimman koiran pois menosta on jo nelisen vuotta, enkä voi silti unohtaa. Ja pelko on kova, kun toisiksi vanhin alkaa koputella ja kymmenen toisella puolella… Itkin viimeksikin tuntiakausia joka päivä, enkä syönyt viikkoon mitään. Enkä tosiaan tiedä, miten kestän seuraavan kerran, kun pitää luopua rakkaasta ystävästä…

  20. norpatti Kirjoittaa:

    Juu, itelläkin alkaa hurtta lähennellä jo iäkkäämmän koiran ikähaarukkaa. Rankkaahan tuo perheenjäsenen menetys aina on, mutta asian käsittely, tavalla tai toisella, helpottaa. Ja hyvät muistot lämmittää.

Trackback URI | Kommenttien RSS

Jätä vastaus



Tämä on sarjakuvataiteilija Milla Paloniemen (aka norpatin) blogi. HUOM! Blogi saattaa sisältää materiaalia, joka ei sovi lapsille! Ethän kopioi/irroita kuvia/sarjiksia niiden alkuperäisestä yhteydestä, (poikkeuksena sitaattioikeus) kiitos! Kaikki blogin sisältö (c) Milla Paloniemi (norpatti)

EVO facebookissa, TYKKÄÄ! :)

Tägit

Archives

Blogroll